Miksi sijoittaa Metsä Boardiin?

Fokus ekologisissa ensikuitukartongeissa 

Keskitymme kuluttaja- ja myymäläpakkauksiin tarkoitettuihin korkealaatuisiin ensikuitutuotteisiin. Tuotteidemme korkea laatu perustuu tekniseen erinomaisuuteen ja räätälöityihin korkealaatuisiin pohjoismaisiin selluihin.
 

Edelläkävijä vastuullisuudessa

Olemme asettaneet itsellemme kunnianhimoiset vastuullisuustavoitteet, joilla tähtäämme mm. fossiilittomiin tehtaisiin ja raaka-aineisiin vuoteen 2030 mennessä. Vastuullisuus on vahvasti sidottu liiketoimintaamme sekä strategiaamme, ja olemme saaneet runsaasti ulkopuolista tunnustusta toimistamme siinä. 
 

Megatrendit tukevat kierrätettäviä pakkausratkaisuja

Maailmanlaajuiset megatrendit, kuten väestönkasvu, globalisaatio, kaupungistuminen ja ilmastonmuutos tukevat kuitupohjaisten, kierrätettävien ja kevyiden pakkausmateriaalien sekä -ratkaisujen kysyntää. Globalisaatio ja kaupungistuminen lisäävät tavaroiden liikkuvuutta, kauppaa ja pakkausten kulutusta. Samalla vaatimukset pakkauksille kasvavat: materiaalien alkuperä, pakkausten kierrätettävyys ja tuoteturvallisuus erityisesti ruokapakkaamisessa tulevat yhä tärkeämmiksi. Resurssitehokkuuden merkitys kasvaa ja heijastuu elinkaari- ja kiertotalousajatteluun. Yhteistyössä asiakkaidensa kanssa Metsä Board kehittää entistäkin ympäristöystävällisempiä ja tehokkaampia pakkauksia, joissa hyödynnetään kevyiden ensikuitukartonkien tarjoamia mahdollisuuksia innovatiivisesti.
 

Vahva asema kasvavalla markkinalla

Metsä Board on Euroopan johtava taivekartongin ja valkoisen kraftlainerin valmistaja. Yhtiö on saavuttanut vahvan markkina-asemansa Euroopassa pitkäaikaisilla asiakassuhteilla erityisesti merkkituotevalmistajien kanssa. Amerikoissa, ja etenkin Yhdysvalloissa Metsä Board on suurin taivekartongin ja päällystetyn valkopintaisen kraftlainerin maahantuojia. Kasvua Amerikoissa tukevat useat tekijät: 1) korkealaatuisen kevyen taivekartongin paikallinen saatavuus on rajallista, 2) jalostajat, joilla ei ole omaa kartonkituotantoa, etsivät vaihtoehtoisia toimittajia ja 3) ensikuitukartongista valmistetuilla tarjoilupakkauksilla on vahva kysyntä. 
Korkealaatuisen kartongin maailmanlaajuisen kysynnän arvioidaan kasvavan 2–3 prosenttia vuosittain. 
 

Hyvä raaka-aineen saatavuus sekä omavaraisuus sellussa mahdollistavat tulevaisuuden kasvun

Osana Metsä Groupia meillä on erinomainen saatavuus tärkeimpään raaka-aineeseemme – puhtaaseen pohjoisen kuituun, joka on aina täysin jäljitettävissä. Selluomavaraisuus varmistaa kuitujen tasaisen ja korkean laadun ja mahdollistaa tulevan kasvumme kartonkiliiketoiminnassa. Metsä Boardin kartonkien tuotannossa käytetään pitkä- ja lyhytkuituista kemiallista sellua sekä kemihierrettä (BCTMP). Oman selluntuotannon lisäksi Metsä Board omistaa 24,9 prosenttia osakkuusyhtiöstään Metsä Fibrestä. Metsä Boardin vuosittainen kokonaissellupositio on noin 600 000 tonnia ylijäämäinen. Ylijäävä tuotanto myydään markkinoille.
 

Print